torstai 7. tammikuuta 2016

Eristetty juomasaavi


Teimme Ripelle eristetyn vesiastian, jotta sillä pysyisi vesi vähän kauemmin aikaa sulana ulkona. Tallilla hevoset kyllä juotetaan kovalla pakkasella lämpimällä vedellä päiväheinien yhteydessä ja muuten niillä on astiat tarhoissa kaikenaikaa. Halusin kuitenkin vielä lisävarmistella juomista.

Tähän saaviin käytiin ostamassa:

1 Orthexin 30l saavi 10e
1 12l muurarin saavi 1,90e
1-2 0,6mm retkipatjaa 50x180cm (yksi riittää täytteisiin, mutta kantta ei enää saanut) 4,95e /kpl
1 rulla jesaria 4e
pala finnfoamia tmv.

Yksinkertaistettuna ohje menee niin, että laitetaan pohjalle finnfoamia, kieputetaan retkipatjaa 4 kierrosta ulomman saavin sisäpuolelle ja teipataan koko komeus kasaan.
Me haluttiin tehdä huolella, joten aloitettiin kasaamaan retkipatjaa pienemmän ämpärin ympärille. Ja koska ämpäri on hiukan alaspäin kapeneva, täytyi retkipatjan paloja loveta pohjapuolelta vastaamaan ämpärin muotoa. Harmi, ettei tullut otettua kuvaa tekovaiheessa. Yhdestä retkipatjasta tuli neljä kierrosta (yhden kierroksen korkeus oli 22cm ja pituudesta vajaat kohdat paikattiin ylijäämällä) ja se olikin juuri sopivasti.

Pohjalle muotoiltiin finnfoamia pala, sitten retkipatjakerrokset saavin reunoihin ja vedeltiin ympäriinsä teipillä. Sisällä oleva ämpäri on irrotettava, joten se on helppo viedä sulamaan ja pesulle. Ämpäriin leikattiin vielä retkipatjasta pala estämään lämmön haihtumista. Retkipatjakannen halkaisija saa olla suunnilleen sama, kun ämpärin pohjan, jotta se pääsee laskeutumaan vedenpinnan mukana. Reikä keskellä olisi hyvä olal mahdollisimman pieni. Kuvan tekeleessä se on iso, jotta Rippe tottuu käyttämään sitä. :)


2 kommenttia:

  1. Hieno! Tuo pala pinnalla estää varmasti myös jäätymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se estää ja hidastaa jäätymistä, koska se vähentää lämmön haihtumsta ja pitää pinnan liikkeellä. Nyt meillä on ollut pienemmällä reiällä varustettu palanen ja kaksi päällekkäin (jossa alemmassa pienempi reikä), kun poni on oppinut tuota saavia käyttämään. :)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.