Cushingista, talvikaviokuumeesta ja miten ne liittyvät toisiinsa

Kyllä alkaa käydä ilmat mielenkiintoiseksi. Kentällä ratsastamisesta on saanut vain haaveilla, ensin se oli altapettävää jääsohjoa ja nyt ihan silkkaa koppuraista jäätä. Maastossa ollaan kyllä käyty, vaikka tiet ovatkin jään peitossa. Hokit pitää kyllä hyvin, eikä poni oli lipsunut. Auraamattomat tiet ovatkin vielä ihan järkevässä kunnossa, mutta sinne päästääkseen on mentävä ensin jäistä tietä hyvän matkaa. 

 
Seuraava ongelma on lämpimät säät. Klippauksesta huolimatta poni hikoaa lenkillä itsensä märäksi. Se onkin jo kasvattanut klipatuille aluelle kiitettävän karvan ja ajattelin loppuviikosta ajaa sen uudelleen. Sain myös viimein tilattua eläinlääkärin paikalle ja Ripestä otetaan verikokeet. Epäilykset cushingin taudista ovat olleet läsnä ihan kokoajan, mutta olen halunnut vielä katsoa, miten oikeanlainen ruoka yms. vaikuttaa ponin olotilaan. Toivottua tulosta ei ole tullut ja oireita on, joten testataan. Saadaan sitten lääkitys kuntoon.
Täälläpäin vain tuntui olevan aikamoisen homman takana saada paikalle lääkäri, joka suostui ottamaan ACTH-näytteen, jouduin puhelimessa asiaa selventämään ja selittämään. Vasta kolmannen tohtorin kanssa saimme treffit sovittua keskiviikkoaamuksi.

Tähän mennessä olen pariin kertaan pyytänyt kokeen ottamista eri tilanteissa, mutta eläinlääkärien mielestä poni on ollut liian pirteä.. Ja siltä on puuttunut perusoireet; se ei juo tai pissaa erityisen paljon ja sen karva oli silloin normaalia (koska se oli klipattu silloin lyhyeksi). Nyt viimeisellä yrityskerralla kävi niin, että hevosia rokottamaan tulleella lääkärillä ei ollut mahdollisuutta ottaa ACTH-näytettä, koska se pitää erotella ja jäähdyttää ennen lähetystä. Ja Ripeltä ei voi sitä kaksiosaista ottaa, koska siinä laitetaan kortisonia, joten siitä on suuri kaviokuumeriski.

Ja sitten siitä talvikaviokuumeesta, jota kommenttiboksissa vähän sivuttiin yksi päivä, kun Rippe säikytteli minua. Ehkä se ei sittenkään pelkästään säikyttänyt, vaan kavioissa tosiaan oli tapahtumassa jotakin. Sehän on ollut vähän tavallista vaisumpi ja olihan sillä se kummallinen pattikohtauskin. 

Nyt kengittäjä huomautti perjantaina käydessään, että ruununrajassa näkyy selkeä rantu, josta kannattaa olla jo vähän huolissaan. Samaa rantua itseasiassa olin parinä päivänää tutkinut. Ensin epäilin heinää syylliseksi, mutta sittemmin lamppu päässäni syttyi; Samaan ajankohtaan sattui myös se kova pakkasjakso, joka kesti pitkään. Silloin myös Ripen ihraniska kovettui ilman selkeää syytä, se oli normaalia vaisumpi ja jätti ruokiaan syömättä. Ja nyt pakkasten loputtua poni on selkeästi piristynyt ja kaulakin pehmentynyt. Ehkä sillä sittekin oli kavioissaan meneillään jotakin, jonka pakkanen sai aikaan.
Mitään kunnollista kaviokuumetta kuitenkaan ei ole ollut, pulsseja on syynätty, lämpöjä on syynätty ja ponin liikkumista katsottu. Mutta jotain myllerrystä siellä on ollut.

Keskellä kaviota näkyy syksyn kaviokuumeen jättämä raita, Ripellä kavionkasvu on todella nopeaa!

Erilaisissa talvikaviokuumeesta kertovissa artikkeleissa puhutaan talvikaviokuumeen olevan erityisesti insuliiniresistenssistä kärsivien hevosen ongelma, toinen talvikaviokuumeelle altis hevosryhmä ovat cushingn tautia sairastavat. Bingo?
Lisäksi äskettäin sairastettu kaviokuume on vahingoittanut verisuonistoa ja heti kaviokuumeen jälkeen kaviot ovat aremmat kylmälle. Aikahan korjaa vaurioita jonkin verran, mutta ei kaikkea.

Hoito talvikaviokuumeen (ja kavioiden kylmästä johtuvan kivun) hallintaan on jalkojen verenkierron lisääminen käärimällä jalkoja ja liikuttamalla. Lisäboostia voisi sitten antaa purkista L-arginiinin muodossa. Myös joistakin yrteistä voi olla apua, sellaisia on mm. ruusujuuri.
Joudunko kuitenkin jatkossa käärimään ponini jalkoja pakkasella, vaikka kovasti olin sitä mieltä, etten lähde siihen... Huoh. :) 

Jos Rippe saisi lääkityksen cushingiin, se varmaan helpottaisi sen oloa, mutta myös hoitoa. Ja selittäisi monta mysteeriä. Ja tietenkin antaisi Ripelle lisää hyviä käyttövuosia.