tiistai 30. kesäkuuta 2015

Huhhuijaa!

28.6.

28.6.

Ripelle lauantaina ilmestynyt tissi on aiheuttanut tallilla yleistä kummastusta. Turvotus kyllä laski reippaasti ja poni liikkui kokoajan hyvin. Kuitenkin tuossa melko ylhäällä lihasten kiinnityskohdassa oli kuumottava kohta ja jonkin verran Rippe aristeli kohdan painelua. Eläinlääkäri oli tänään tulossa tallille muissa asioissa aamulla, joten päätin samalla näyttää Rippeä hänelle.

Sainkin erittäin valaisevan ja hyvän vastauksen, sekä "tuomion". Kyseessä on mitä todennäköisimmin jonkin sortin isku, mistä on seurannut veren ja kudosnesteen pakkautuminen kyseiselle alueelle. Jos ongelma olisi lihaksen repeämä tai revähdys, olisi alue luultavasti paljon kipeämpi ja poni ontuisi (mitä se ei nyt tehnyt).

Syykin luultavasti tämän myötä selvisi: Perjantaina Rippe ja Hemuli juoksivat kentällä irtona ja Hemuli pukitti kerran Rippeä päin. Kunnon osumaa ei kyllä tullut, mutta ilmeisesti senverran kuitenkin, että kyseinen vamma on päässyt syntymään. Ajankohta sattuisi senkin puolesta, että eläinlääkärin mukaan tuollaisen turvotuksen syntyyn voi mennä aikaa parikin vuorokautta iskun saamisesta. Siksi se ei vielä aamulla ollut turvonnut.

Tämä on kuulemma melko yleistä, eikä ole syytä huolestua. Turvotuksen pitäisi laskea parin viikon sisään, joskus turvotus voi kuulemma valua jalkaa pitkin alaspäin, mutta sekään ei ole vaarallista. Jos osuma on tullut hevosen rintalastan limapussiin (jossa on sellainen kohouma), voi turvotuksen laskeminen kestää jopa puoli vuotta!

Hoitona on kipulääke (joka loppui tänään) ja liikuttaa saa ihan normaalisti.



29.6.

29.6.

12 kommenttia:

  1. Hyvä homma! Aika hurjan näköinen olivat tuon aikaisemman postauksen kuvat turvotuksesta! En ole kyllä ikinä ennen tuollaista turvotusta nähnyt edes kuvissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ole noin massiivista turvotusta nähnyt koskaan. Siksi näinkin viime yönä painajaisia alkaen lihaksen repeämisestä luun murtumiin...
      Nyt voi onneksi hyvällä mielellä lähteä reissuun. Tai oikeastaan ollaan matkalla jo.. :-)

      Ell sanoi, että tuon voisi tyhjentää, mutta siitä olisi tulehdusriskin takia enemmän haittaa, kuin hyötyä.
      Ja myös turvotuksen nopea lasku kielii siitä, ettei mitään kovin pahasti voi olla rikki.

      Poista
  2. Hyvä homma jos ei sen pahempaa :), se on aina helpotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! mut onneksi tuo ell oli tulossa tallille, niin sain mielenrauhan vielä ennen matkaa. :-)

      Poista
  3. Onko Ripellä vielä talvikarva??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä talvikarva ole, mutta pitkä karva kylläkin. Asia on kyllä huomioitu ihan omasta takaa. :)

      Poista
    2. Minulla on 22-vuotias hevonen millä on tänä kesänä vaihtunut karva huonosti. Tai oikeastaan,järisyttävän paksu talviturkki vaihtui kauttaaltaan ja nopeasti,mutta alta paljastunut karva on hivenen pidempää mitä normaalisti, eikä osoita vaihtumisen merkkejä tällä hetkellä.mietiskelin onko tämä iän mukanaan tuomaa vaiko jokin puutos.karva on kuitenkin silkkisen pehmeää ja kiiltävää. Kyselisinkin oletko sinä syöttänyt jotain erityistä lisäravinnetta hevosellesi? Omani syö koko ajan biotiinia, monivitamiinia plus kuureittain b-vitamiinia

      Poista
    3. Meilläkin karva irtosi hyvin ja nopsasti, mutta karvanlaatu on pitkähköä sekä vähän sameaa.

      Joskushan ikäkin voi tuoda mukanaan sen, että karva jää vähän tavallista pidemmäksi. Vanhat hevoset voivat palella helpommin. Ja eipä ainakaan täällä Kymenlaaksossa ole ollut tähän mennessä yhtään haittaa pidemmästä turkista. Siinä, missä muut hytisivät laitumella, Rippe seisoi tyytyväisenä sateessa. ;) Nyt siellä on kuulemma helle (itse olen tällähetkellä Pohjois-Norjassa, jossa kymmenen astetta lämmintä..) ja olen käskenyt seurata ponin vointia.

      Minä en ole syöttänyt Ripelle mitään erityistä, paitsi ruokaöljyä olen antanut ruuan seassa lorauksen sekä inkivääri-kurkumaa nivelille. Biotiinia Rippe ei tunnu tarvitsevan, sen kaviot kasvavat liiankin kanssa ja ovat vahvat. Rippe syö vain heinää, Black Horsen kivennäistä ja Selected-täysrehua sekä suolaa.

      Tietenkin Cushingin tauti on yksi vanhenevien hevosten sairaus, joka usein näkyy pidentyneenä karvana (muita oireita hikoilu, väsymys, runsas juominen ja virtsaaminen, lihaskato jne.). Minä kuitenkin odotan asian suhteen vielä hetken, koska epäilen Ripellä olevan puutteita myös vitamiineissa, kivennäisissä jne. Katson, vaikuttaako perusruokinnan parannus ja kivennäislisä karvan laatuun. Sillä nyt oleva karvahan on kerennyt kehittyä jo edellisen kodin aikaan kevättalvella ennen minulle tuloa.

      Poista
    4. Cushing toki on yksi vaihtoehto,mutta mikään muu ei siihen onneksi viittaa,Ell on hevosta katsonut myös.minäkin jätin joku aika sitten vanhukselta kauran pois ja vaihdoin r. Peacemakeriin minkä vielä turvotan. Sen jälkeen mielestäni karva alkoi kiiltää ja nyt lämpimämpinä päivinä ( olemme varsin pohjoisessa että ei täällä vielä mitään kovin lämmintä keliä ole ollutkaan ;)) karvaa on irronnut jonkin verran! Ehkä se siitä vielä:) hyvää jatkoa sinulle hevosesi kanssa,hän on kyllä hurmaava herra!

      Poista
    5. Meilläkin karvaa tubtui irtoavan juuti ennen reissuun lähtöä, mutta mietin, että onko se jo talvikarvaan vaihtamista. Toivottavasti ei. Taavihan aloitti karvan vaihdon heti, kun päivä alkoi lyhenemään.
      Hyvä kuitenkinjos apu löytyisi, joskus nämä hevoseläimet on melko kummallisia. :-)
      Todella hyvää jatkoa sinullekine ja hevosellesi! Ihanaa kuulla ja lukea muiden vanhemmista hevosystävistä ja jakaa kuulumisia.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. No kyllä ja onneksi kyse ei ollut mistään vakavasta!

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.