tiistai 28. elokuuta 2012

Aarteen Macho 1999-2012

 


"Kun suljen silmät niin hän on täällä taas
Ja taas voin nähdä jokaisen askeleen
Voin nähdä, voin elää ja voin unohtaa
Voin tuntea sen kaiken uudelleen

Kun hän vain tanssi kanssa enkeleiden
Tanssi pienen tanssin
Lähti näytöksensä jälkeen kun tulenliekki vaan
Hän tanssi kanssa enkeleiden
Vain yhden valssin
Vaan tiedän etten koskaan voi häntä unohtaa "
Yö - Hän tanssi kanssa enkeleiden


Elmosta puhuminen on vieläkin välillä vähän vaikeaa ja kuvia tähän kirjoitukseen kaivellessa koin taas tunnemylläkän. Kuitenkin siitä olisi varmaan hyvä kirjoittaa, sillä kirjoituksissa se usein mainitaan, samalla uteliaimmat pääsevät nyt kuulemaan mikä oli lopullinen lopetuksen syy. 

Elmo oli yksi elämäni hevonen, se ensimmäinen oma hevoseni. Lupasin sille aikanaan, että saattelen sen viimeiselle matkalla kun aika tulee. Vaikka matkaan tuli mutkia ja tiemme myös erosivat, niin lupaukseni pidin. Vaikkakin jouduin sen lunastamaan aivan liian aikaisin.
Elmo opetti paljon, se opetti käsittelystä, ratsastuksesta, vastuusta, päätöksistä ja lopulta sairauksista ja luopumisestakin.





Elmon ja minun yhteinen historia alkoi syksyllä 2004, kun näin keskustelupalstalla kirjoituksen nuoresta poni-ruunasta, jolle ei tahtonut löytyä sopivaa ratsastajaa. Laitoin sähköpostia kirjoittajalle ja muutaman viestin jälkeen sovimme koeratsastukseen ajan.

Koeratsastuspäivänä satoi vettä ja putosin ylämäkilaukassa kuusen juurelle, mutta siitäkin huolimatta olin vakuuttunut siitä, että tämä on juuri hyvä poni minulle. Sen syksyn aikana tipuin tippumasta päästyäni kerta toisensa jälkeen, mutta periksi ei annettu, ei kai sitä silloin mitään suurta itsesuojeluvaistoa edes ollut. Käytännössä kävimme painiottelua ihan kaikesta; laukannostoista, lastauksesta, hyppäämisestä, maastoon lähtemisestä, kiinniolemisesta, ihan kaikesta..

Pikkuhiljaa aherrus tuotti tulosta ja ponista alkoi kuoriutua tosi mahtava paketti. Se ei ole koskaan ollut kovin helppo, säpäkkä ja sille päälle sattuessaan täyttä tulta ja tappuraa ja niin sairaan itsepäinen. Vanhemmiten luonne kuitenkin tasoittui jonkin verran ja yhteisen sävelen löytäminen helpotti asioita kummasti. Hassua oli, että selkään olisi milloin tahansa uskaltanut laittaa lapsen, koska niiden kanssa mentiin aina varovasti hiipien, mutta kokeneempia voi sitten retuutella mielensä mukaan.
Kilpailimme myös jonkin verran sekä esteillä, että kouluratsastuksessa, ihan vain seuratasolla suurimmaksi osaksi ja omaksi iloksi. menestys oli vaihtelevaa riippuen säästä, tuulen suunnasta, korvien asennosta ja esteiden väristä. Ruusukkeita on kuitenkin kertynyt jonkunlainen pino.
Eikä Elmolla ollut kilpailupäätä yhtään, se saattoi yhtäkkiä päättää, että nyt riittää ja lyödä liinat kiinni kesken radan. Sitten se saattoi olla kuukaudenkin hyppäämättä ja alkaa sitten taas hypätä, joskus se ei mennyt ristikonkaan yli, mutta metrisen okserin ongelmitta.








Elmo oli aivan mahtava ystävä, sen kanssa pystyi tekemään melkein mitä tahansa ja se antoi minun tehdä melkein mitä tahansa. Se oli muokkautunut omaan käteen sopivaksi ja pystyin melkein aina ennakoimaan sen tekemisiä ja aivoituksia. Se taas luki minua kuin avointa kirjaa ja tiesi jo pitkän matkan päästä millä tuulella olin ja mitä milloinkin pidin sen aivoituksista.

Omalla tavallaan se oli hyvin haastava ja otti helposti johtajan paikan jos se sille annettiin. Se oli salamannopea ja ketterä, kääntyi kannoillaan silmänräpäyksessä, istui käytävälle naruihin ihan yhtäkkiä vaikkei olisi tehnyt sitä pitkiin aikoihin ja lukon hajottua jäi seisomaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut (mutta jos vaihdoit palolukon, se ei koskaan koettanut kiskoa sitä). Sen kanssa sattui ja tapahtui, se sai aikaan katastrofin melkein mistä tahansa. Ja kuitenkin toisaalta luotin siihen kuin kiveen tietyissä asioissa.




 

Jouduin kuitenkin elämäntilanteen takia myymään Elmon kesällä 2009 pois. Päätös ei ollut helppo, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ollut koska halusin että ponille on varmasti aikaa ja sairastuessaan se saa parasta hoitoa. Niinpä se saateltiin uuteen kotiin Nurmekseen.

Kahden vuoden kuluttua kuitenkin se palasi minulle, olin ilmoittanut halukkuuteni ostaa sen takaisin ja hetken asiaa pohdittuaan silloinen omistaja lämpeni ajatukselle sen myymisestä takaisin minulle. 

Elmo saapui takaisin kotiin kesäkuussa 2011 ja riemu oli rajaton.Oli ihanaa saada se kotiin ja alusta asti kaikki oli sen kanssa niin tuttua ja turvallista, kaikki tuntui jatkuvan siitä mihin pari vuotta sitten jäätiin tai ihan kun Elmo ei olisi koskaan edes ollut poissa.


"Minulla meni vuosia ennen kuin opin ymmärtämään hänen maailmaansa, mutta sen jälkeen sovimme saumattomasti yhteen."


Ilo ei kuitenkaan ollut kovinkaan pitkäaikainen sillä heti tullessaan Elmo ontui vasenta etujalkaa kaarteissa. Ennen ostopäätöstä päätimme käydä näyttämässä jalkaa klinikalla. Tuomioksi silloin tuli kalkkeumaa ojentajajänteessä, aktiiviseen harrastekäyttöön kuntoutuminen epävarmaa, kavionivel piikitettiin ja mukaan tuli ohjeeksi kylmätä ja laittaa Penetrolia.
Tuomiosta huolimatta päätin ostaa sen ja katsoa mihin siitä on. Käytimme sen vielä toisella klinikalla paremmissa kuvissa ja niissä näkyi, ettei kyseessä ole kalkkeuma vaan jonkin sortin rustottuma ja hoidoksi saatiin lämpöä ja liikutusta kunnon mukaan.



"Vilkuta"

Elmo toipuikin hyvin ja oli pari kuukautta oireeton, sillä harrastettiin aktiivisesti ja jopa vähän hypättiin eikä jalka tuntunut reagoivan mihinkään. Ruununrajaan kasvoi kyllä isohko patti, ihan kuin tavallinen luuliika.
Sitten se potkaisi takajalkansa putkaitaan, onneksi se ei epäilystä huolimatta saanut jännevammaa mutta jännetupet kuitenkin repeytyivät ja täyttyivät verellä. Elmo seisoi 5-6 viikkoa.
Heti varovaisen liikutuksen alussa poni oli huonon tuntuinen, se tahditti päällään, kääntyi vaivalloisesti ja kompuroi maastossa joka ei ollut varmajalkaiselle Elmolle ollenkaan tyypillistä. Se oli kuulemma myös aamuisin kovin jäykkä ja liikkui huonosti. En tiedä mikä loppujen lopuksi laukaisi ontumisen uudelleen, tilsakumit, sairasloma vai oliko se vaan sattumaa. Se olisi kuitenkin tapahtunut ennemmin tai myöhemmin.





Vappuna 2012 käytiin taas klinikalla ja tulokseksi saatiin sädeluuontuma, se luuliikapatti ruunuluussa ei tämän lääkärin mukaan vaivannut. Alusta asti olin hiukan epäileväinen, sillä kuvat olivat puhtaat sädeluiden osalta ja tutkimuskin ehkä hiukan puutteellinen ja hätäinen. Ennuste oli epävarma jokatapauksessa ja siirsimme Elmon pienempään talliin maalle toipumaan, se kengitettiin useamman kerran ja koetin alussa liikuttaa sitä varovasti (sehän on sädeluuontumassa tärkeää), se ei kuitenkaan vastannut mihinkään hoitoihin ja sen ontuma paheni kokoajan.

Kesäkuun 27. päivä matkustimme taas klinikalle ja silloin olin jo etukäteen miettinyt lopettamisen mahdollisuutta. Olin aivan kuolemanväsynyt jatkuvaan huoleen ja murheeseen, sairasteluun ja teki pahaa katsoa ontuvaa hevosta. Mutta toisaalta luovuttaminen tuntuisi pahalle, kun mitään selvää syytä ei ollut. Entä jos se olisikin ollut parannettavissa.
Klinikkareissulla kuitenkin selvisi, ettei mitään sädeluuontumaa ole koskaan ollutkaan, vaan vasemman etujalan "luuliikapatti" oli jatkanut edelleen kasvamistaan. Kahden kuukauden välein otetuissa kuvissa oli huima ero ja se oli kasvanut jo nivelpintojen päälle tulehduttaen ne. Kyseessä oli siis harvinaisen agressiivinen kehärengas.

Vaivaan ei ole hoitoa, sitä ei voida leikata, ainoastaan oireita voidaan koettaa helpottaa piikittämällä, joten päädyimme eläinlääkärin kanssa siihen tulokseen että Elmon kannalta paras ratkaisu on eutanasia, kun se vielä on pirteä ja iloinen ontumisestaan huolimatta. 


Röntgenkuvat, kahden kuukauden muutos (klikkaa isommaksi, toisen kuvan pvm pitäisi olla 27.6.)


Päästin Elmon taivaslaitumille laukkailemaan 27.6.2012, ystäväni oli poissa. 



Siis hyvää matkaa, ystäväni
En enää puhu enempää
Tärkeimmän tiedät, ja se riittää
Muu on nyt yhdentekevää
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Kulje kanssa enkelin
Hyvää matkaa, hyvää matkaa
Sinua paljon rakastin.
-Markus Backman,Petri Laaksonen-




"Kaikkein vaikeimmilla hevosilla on sinulle eniten annettavaa."
- Lendon Gray. 

19 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus, ja varmasti hyvä kirjoittaa asiasta. Saa omiakin tunteitaan ja ajatuksiaan käsiteltyä. Raskas ja vaikea päätös, mutta niin oikea. Voimia Elina.

    Elmo laukkaile rauhassa, vihreillä niityillä, nyt sinun on paremi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kirjoituksesta Johanna! Todella hyvältä kirjoittaminen tuntuukin, nyt kun aikaa on vähän jo kulunut.
      Vaikkakin ikävä taas nousikin pinnalle.. :)

      Poista
  2. Alkuun tekstin lukemisesta ei meinannu tulla mitään, mutta urhoollisesti pääsin loppuun asti. Ikävä uskollista ystävää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalta tuntui kirjoittamisen kanssa.. Mutta tuo viimeinen lainaus innoitti minut kirjoittamaan. Haluan ehkä joskus tehdä jonkun kauniin taulun johon tulisi sama teksti.

      Poista
  3. Olipa kauniisti kirjoitettu. Paljon sattui ja tapahtui sen ponin kanssa mutta paljon se myös antoi ja opetti.
    terveisin O-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistä. Tämä poni todella opetti meitä monessa asiassa, vaikka aina niitä oppitunteja ei oikein osannut pitää arvossaan.
      Monta asiaa osaisi tänäpäivänä tehdä eri tavalla, vaan kantapään kautta se paras oppi tulee.

      Elmo oli myös loppuun asti sitkeä ja periksiantamaton itsensä, viimeiseen henkäykseen asti..
      Toisaalta se asia näin jälkikäteen jo hymyilyttää, kuinkas muutenkaan täältä lähdettäis kuin Elmomaiseen tyyliin. :)

      Poista
  4. Kaunis teksti ja mahtavat kuvat, lukeminen aiheutti nieleskelyä... Vaikka työn puolesta oon hoitanut monia kymmeniä hevosia niin kyllä jokaisesta kumminkin välittää. Toiset unohtaa nopeasti, toisia ei ikinä. Elmo jätti kyllä joka-aamuisilla pusuillaan täysin omanlaisensa kavionjäljen sydämeen tännekin. Suuret persoonat valloittavat eniten :´)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janina viestistä, mukava kuulla että Elmo kosketti sinuakin. :)
      Omat tunteet on olleet taas kovasti pinnassa tekstin julkaisun jälkeen ja ikävä on suuri. Suuri persoona jättää suuren aukon, ei sille mitään voi.

      Poista
  5. Elmo Elmo. Tiedän tunteen Elina. Elmo ja sinä olitte yhtä, Samalla lailla kuin minä ja Pörrö-Annikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan kiitoshan kuuluu sulle, että edes tavattiin Elmon kanssa. :) Voi että se minuu riepotteli sillon nuorempana, mut onneks en luovuttanut.

      Poista
  6. Vooiii♥ Itsekin tunnen Elmon, ja löysin blogisi vasta tänään, ja melkein itku tuli kuin luin tätä! Mutta tuli hirveä ikävä! ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä on täälläkin mahtavaa ponia. :( Mutta joskus maailma vaan päättää toisin ja Elmon kohdalla elämä oli lyhyt, mutta arvokas!
      Olit liittynyt lukijaksikin, kiitos!

      Poista
  7. Nyyh, rupesi itkettämään. Voi sitä tuskaa ja huolta ja sitä kun joutuu eroamaan toisen kanssa ikuisiksi ajoiksi.

    Sattuu jotenkin erityisesti lukea näistä jo edesmenneistä elämän hevosista. Se tuo sitä totuutta aina lähemmäs, että ero on jokaisen kohdalla aina edessä ennemmin tai myöhemmin. Elmon kuolemasta on vielä vain vähän aikaa. On varmasti tosi kipeä juttu vielä. Minun aiemman elämäni hevosen kuolemasta on 7-8vuotta ja vasta nyt rupeaa tuntumaan että sitä voi ajatella vajoamatta heti suruun. Sitten kun alkaa oikein elävästi muistelemaan niin toki tulee haikea mieli. On niin vaikea hyväksyä, että näillä jo elinikäkin on lyhyempi kuin meillä, vaikkei mitään tämmöistä tapahtuisikaan kuin Elmolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmon kuolemasta on tosiaan vasta aika vähän aikaa. Välissä on kerennyt kuitenkin tapahtua niin paljon, että tuntuisi kuin se olisi ollut poissa jo pidempään. Ihan kuin siitä aurinkoisesta ja kesäisestä lopetuspäivästä olisi kulunut jo vuosia.

      Toisaalta välillä ikävä on kova ja suuri, välillä Elmo on mielessä vähemmän. Joka päivä tulee kuitenkin mietittyä. Lähinnä sitä miettii, että miksi asiat meni niinkuin meni, eikä Elmo saanutkaan olla mulla eläkeikään asti onnellisena.. Ja millaista elämä sen kanssa nyt olisi. Sitä myös tulee mietittyä, että mistä se jalkavika oikein on tullut, olisiko sitä voinut jotenkin ennaltaehkäistä vai oliko se vaan huonoa tuuria? Olen kuitenkin tyytyväinen, että ostin sen takaisin ja tiedän nyt, missä se kipeiden jalkojen kanssa on.

      Ikävä tosiasiahan se on, että lemmikkieläimillä (kilpikonnaa lukuunottamatta) elinikä on meitä ihmisiä paljon lyhyempi ja se olisi hyvä pitää mielessä.

      Poista
  8. googletin tuossa kehärengasta, kun yhdellä meidän hevosista (taisiis nykyään siken ja minun yhteisellä, sillä kullarilla) todettiin viimeviikolla sellainen. niin bongasin sinun blogin! voi mauno <3 mukavia muistoja hänestä meillä!

    kaikenlaista vaivaa on minunkin eteen tullut näiden viidentoista vuoden aikana mitä hevosia on ollut, mutta tämä on meijän hevosilla ensimmäinen kehärengas.. saa nähdä kuinka etenee, nivelrikkoja löyty lisäksi. samalla tavalla alkoi oireilla, kun sinun tekstissä, kaarteissa ontumalla. joskus aiemmin ontui (sikellä ollessaan) jos oli ilman kenkiä tai pohjallisia, mutta nyton ollut semmosta epämääräistä epäpuhtautta aina välillä ainakin muutama kk. se on tehnyt tunteja meillä noin vuoden.. pelkät nivelrikot voisi vielä mennäkin, mutta tämän kanssa sitä nyt ihmetellään? ainakin monella muulla hevosella ovat menneet meidän käytön, mutta ne onkin vähintään 150 kg kevyempi rakenteisia :D katsotaan nyt, meillä on huippuseppä nykyään, kunhan se katsoo kuvat, niin kertoopi hän, voipiko hää helpottaa tilannetta mitenkään.

    tuli tuossa sinun tekstiä lukiessa mieleen, että jos elmon etupäätä olisi kuvattu tai taivutettu silloin kun takapäästä vikaa kiuruvedellä etsivät ja hoitivat, niin olisi varmasti löytynyt jo silloin jotain viitteitä tästä, olisiko ollut mahdollista välttää tuon kehärenkaan muodostuminen? sitä vaan luotettiin eläinlääkärin sanaan, itsekin olin silloin klinikalla mukana. mutta silloin se kyllä oli ep sieltä takaa. vaan mitäpä sitä jossittelemaan, elämä menee miten menee.. joskushan sitä on meidän kaikkien toisistaan luovuttava, joidenkin aika on vain aikaisemmin. oikean päätöksen teit elmon kohdalla. raskasta se on, mutta parempi niin.

    ei itketä enempää - tsemppiä uuden kopsun kanssa ja aurinkoisia terveisiä täältä p-karjalasta meiltä kaikilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämäpä sattui sopivasti! Voi hitsinhitsi näiden kanssa.. Sen mitä muistan eläinlääkärin meille kehärenkaasta puhuneen, niin saattaa pysyä vuosia samanlaisena ja että ElmoMaunon kohdalla oli kyseessä todella agressiivinen ja jossain määrin vähän epätyypillinen kehärengas. Toisessa jalassa oli luultavasti myös alkavaa kehärengasta, sitä ei tajuttu kuvata ollenkaan, kun lopetustuomio oli jo annettu ja päätetty. Lopultahan ontuminen oli jopa pahempaa "terveen jalan" suuntaan juoksutettaessa.

      Onneksi teillä on hyvä seppä. Minä silloin itkua väänsin, kun en löytänyt tai saanut paikalle ketään kunnollista, jolla oikeasti kiinnostusta perehtyä asiaan. Lopulta sain, mutta ei sillä enää siinä vaiheessa ollut merkitystä.

      Se voi olla, että viitteitä olisi ollut jo silloin. Sillähän on sielläpäin ollessa diagnisoitu myös se sädeluuontuma (haurastumaa) ja kaviorustonluutuma (irrallinen luutumakeskus). Ne kuitenkin täällä tuoreiden kuvien perusteella täysin kumottiin (tosin sen sädeluuontuma-diagnoosin se sai uudelleen, joka taas kumottiin...). Eli luultavasti tätä samaa vaivaa on silloinkin jo ollut, mutta kuvissa ei ole vielä näkynyt. Ensimmäisissä kuvissa täällä näkyi vaan jotain pieniä "hippusia" kavionivelen yläpuolella, joista ei sitten osannut kukaan sanoa tarkalleen mitä ovat.

      Mie teitä aina lämmöllä muistelen, siellä oli niin ihanaa käydä! Vielä tulen joskus uudelleen, varsinkin jos sielläpäin ajelen.

      Poista
    2. Niijuu ja meilläkin alkuun kengittäjät ehdotteli, että olisiko se arkominen ja ontuminen pohjists johtuvaa ja pohjallisia laitettiin alle, vaan ei auttanut.. Eli varmaan ollut hyvin samantyyppistä ontumista.

      Poista
  9. minen muista ollenkaan tuota sädeluu/kaviorusto asiaa. tietysti empä mie sitä itse käyttänytkään, kunei se meidän käytössä tainnut olla kun ihan vähän aikaa, eikä silloin nähty tarpeelliseksi lähteä mihinkään kunei mikään vaivannut. voi kökkönen. tuo meidän seppä sanoi että käy näyttämässä ne kuvat vielä toiselle eläinlääkärille, ja katsotaan sitten mitä tehdään kengityksen suhteen. mutta hei, sinun kyllä pitää tulla käymään joskus! kiva olisi nähdä, otat hepan mukaan ja tuut vaikka kesällä jollekin paken kurssille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikke laittoi mulle siitä paperit postitse silloin, kun Elmo alkoi täällä ontumaan (tai siis ontuma huomattiin). Muistin, että oli joskus maininnut ja kovasti ihmettelin jo silloin, että missä vaiheessa sille sellaisia on kerennyt tulemaan, kun ei täällä koskaan ontunut. Siinä luuliian takajalassahan oli myös vanha lihasvamma (kuoppa siellä takana kankussa), joskus varsana syntynyt ja hieroja sanoi sen lämpenevän hitaammin.
      Se luuliikapattihan kasvoi takaisin kolme kertaa isompana.. :D Ja vaivasi myös nyt lopussa, oli paineluarkakin.

      Usein toisen eläinlääkärin mielipide onkin hyvä kysyä, minäkin kyselin Elmon kuvista useammalta ja lopultahan saman klinikan toinen lääkäri antoi sitten mulle oikean vastauksen.
      Tämän lääkärin hoteissa olen Taaviakin sen jälkeen käyttänyt, hän on tarkka ja rehellinen. Jälkikäteen olen miettinyt, että olisiko Elmon kanssa tehty ratkaisu jo aiemmin jos olisin saanut jo silloin ajan tälle tohtorille.. Hän olisi varmaan osannut jo silloin sanoa, että vika on siinä patissa.

      Täytyypä katsoa josko saisi kesällä tehtyä reissun sinne, olisikin ihan kivaa vaihtelua. Teillä on siellä niin toisenlainen asenne ja ilmapiiri, että sinne on aina mukava tulla käymään. Jos en jaksa hevosta ottaa mukaan, niin lainaan teiltä jonkun kivan hepoisen. Taavi kun ei oikein ole kenttätyöskentelyssä ihan parhaimmillaan, sellainan liimakavioinen mato ja laukkaakin vaan oikeaa laukkaa.. ;)

      Poista

Kommentit näytetään hyväksymisen jälkeen.